Parina päivänä täällä Helsingissä on satanut oikein kovaa. Olen aina ihmetellyt, että mistä oikein tuo sade tulee? Tai miten se syntyy? No, täytyy joskus ottaa siitä selvää. Vappuna, joka oli juuri muutama päivä sitten, ihmettelin kovasti, miksi Katri ja hänen kaverinsa olivat pukeutuneet NIIN oudosti. Oikeesti, kaikkien tyttöjen asut olivat aivan outoja!
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
lauantai 23. huhtikuuta 2011
Mitä Nupulle kuuluu?
Moi kaikille! :) Anteeksi ihan kauheesti, kauheesti, kun en ole postaillut teille mitään suunnilleen kuukauteen! On ollut kiirettä ja bloggerini ei ole jostain kumman syystä toiminut, äh. ;( Mutta, nyt ajattelin kertoa teille, mitä olen tänään puuhaillut. (-:
Olen ihmetellyt kovasti joitain perheeni laittamia koristeita, siis koristeita pääsiäiseen liittyen. Esimerkiksi lampusta roikkuvat 'pallot' ovat olleet todella outo juttu. Tänään olen ollut hereillä suurimman osan päivästä, äsken kylläkin makoilin Katrin sängyllä ja Katri rapsutteli mua. Kehräsin todella kovaa, onhan rapsutettavana oleminen todella kivaa. ^.^ En ole oikeen tehnyt mitään muuta erikoista, mistä voisin kertoa. Tänään olen nimittäin ottanut aika iisisti. (-:
Yritän kirjoitella aktiivisemmin, jos tämä blogger nyt alkaa toimimaan kunnolla. Noh, toivotaan näin!
Olen ihmetellyt kovasti joitain perheeni laittamia koristeita, siis koristeita pääsiäiseen liittyen. Esimerkiksi lampusta roikkuvat 'pallot' ovat olleet todella outo juttu. Tänään olen ollut hereillä suurimman osan päivästä, äsken kylläkin makoilin Katrin sängyllä ja Katri rapsutteli mua. Kehräsin todella kovaa, onhan rapsutettavana oleminen todella kivaa. ^.^ En ole oikeen tehnyt mitään muuta erikoista, mistä voisin kertoa. Tänään olen nimittäin ottanut aika iisisti. (-:
Yritän kirjoitella aktiivisemmin, jos tämä blogger nyt alkaa toimimaan kunnolla. Noh, toivotaan näin!
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Herkuttelua
Moi kaikille! Nyt olen ollut oikea herkkupossu - tai oikeastaan kissa - ja olen syönyt paljon herkkuja. Kuitenkaan lempiherkkuani en saanut, sitä kun ei nyt kotona ollut. Mutta, ajattelin siis näyttää teille kuvia minusta syömässä herkkuja. (-:
torstai 17. maaliskuuta 2011
Minä ja Pullip
Moikka kaikille! :) Anteeksi, postauksessa on taas kestänyt & viime postauksen video ei toiminut. :( Nyt yritän taas keretä kirjoittelemaan useammin!
__________________________________________
Muutama päivä sitten Katri sai uuden hienon keräilynuken nimeltä Pullip. Tuo Pullip on todella hieno. Pullip on nimeltään Michelle. Michelle rakastui nähtävästi rakastui minuun, koska tahtoi todella usein halailla minua ja että hänestä ja minusta otetaan kuvia. No, nyt näette pari kuvaa minusta ja Michellestä.
__________________________________________
Muutama päivä sitten Katri sai uuden hienon keräilynuken nimeltä Pullip. Tuo Pullip on todella hieno. Pullip on nimeltään Michelle. Michelle rakastui nähtävästi rakastui minuun, koska tahtoi todella usein halailla minua ja että hänestä ja minusta otetaan kuvia. No, nyt näette pari kuvaa minusta ja Michellestä.
Tässä on nyt tällainen kuva. Michelle on siis tosiaan tuo sinisillä hiuksilla. En ymmärrä: miksi kukaan tahtoisi sinisiä hiuksia...?
Siinä niitä oli. (-: Sori, jotkut vähän heilahtaneita!
perjantai 11. maaliskuuta 2011
Temppuilua
Moikka kaikille taas kerran! :) Tänään ajattelin näyttää teille videon, missä Katri leikittää minua. Toivottavasti pidätte & muistakaa kommentoida!
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Tavaroitani
Moi kaikille taas! :) Tänään ajattelin kirjoittaa teille mun tavaroista. Tässä ei siis ole todellakaan kaikki mun tavarat, mutta ainakin suurin osa. Selitän sitten samalla mitä siinä kuvassa on. :) I hope you like!
Tässähän tämä. Lempileluni. Se hankittiin Idea Pet nimisestä kaupasta ja kyllähän tuo aika halpa oli. Sain sen Katrilta synttärinäni. Sillä leikin eniten ja mieluiten. Väri on oikein kiva, kun siinä on monia värejä. Mukava lelu, suosittelen lämpimästi!
Tässä on mun uusi raapimispuu, jossa on myös samalla tuollainen pieni pesä. Yleensä nukun tuolla, enkä raavi sitä. Raavin yleensä vain huonekaluja...
Tässä on tällainen putki ja rakastan vaanimista tuolta putkesta. Sekin on oikein kiva lelu, tykkään. Ennen putken sisällä oli myös sellainen lelu, joka oli siis kiinni putkessa, mutta ei ole enää, koska revin sen irti.
Tässä ois sit tää mun vessa ja siitä tuskin täytyy kertoa lisää...
Tässä on mun koppa, jossa nukun usein. (Älkää välittäkö noista valkosista langoista)
Tässä on joitain mun sekalaisia leluja, joilla leikin kuitenkin aika paljon. Tykkään varmaan näistä eniten tuosta pinkistä hiirestä (?) jos se nyt hiiri on. :D
Tässä on tämä mun kantolaukkuni. Se on tosi mukava, sillä se on lämmin. Mä kyllä vihaan matkustelua, mutta toi on ihan siis mukava toi kantolaukku.
tiistai 8. maaliskuuta 2011
Kuvia minusta ♥
Moi kaikille! :) Anteeksi, kun tässä postauksessa kesti näin kauan ja nyt vasta ehdin kirjoittamaan tämän. Katri ei siis tosiaankaan avannut mulle tietokonetta ja viikonloppuna oltiin Katrin mummilla yötä. Mutta, nyt ajattelin näyttää teille kuvia musta ja yhden vähän erilaisen kuvan... Nauttikaa!
Ja nyt, nyt näätte jotain erikoista, jotain, mitä ette ole ehkä ennen nähnyt... KATRIN!
Tässä kuvassa olen tosiaan minä ja sitten tämä Katri, josta olen paljon puhunut. (;
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Väsyttää
Aa, nyt kyllä nukuttaa ja todella, todella paljon. Täytyis siispä etsiä paikka, jonne vois turvallisesti mennä nukkumaan. Hmm, toi sängyn päällä oleva tyyny näyttää todella houkuttelevalta... Taidan mennä siihen nukkumaan, heh. Väsyttää vaan niin kovasti, tässä huoneessa ainakin saisin olla rauhassa ja nukkua ilman huolta siitä, että joku tulisi häiriköimään.
Heti kun menin makailemaan sen tyynyn päälle, mua alkoi nukuttaa vielä enemmän. Nukahdin siispä heti, kun menin sen pehmeän tyynyn päälle. Nyt ei taitaisi nukuttaa yöllä, kun nukkuisin nyt päivällä. No, kyllähän mä nukun joka päivä ihan tosi kauan.
Ah, näin aivan ihanaa unta! Siinä unessa olin sellaisella suurella niityllä, joka oli aivan täynnä kukkia ja kaikkea kaunista. Edessäni oli monia hiiriä, joita sain metsästää niin paljon kuin vaan tahdoin! Se oli aivan ihana uni, tahtoisin nähdä sen joskus uudestaan.
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Hetki muistoille
Hetki muistoille. Aivan, joskus tahtoisin palata ajassa hieman taaksepäin ja tuntea olevansa vielä ihan pikkuinen kissanpentu. Nythän olen 'jo' 2-vuotias. Vaikka olen yhä todella pirteä ja leikkisä - tietysti -, tahtoisin silti joskus kokea olevani ihan pikkuinen. Silloin oli paljon helpompi mennä eri paikkoihin. En nimittäin mahdu yhteen lempipaikoistani: kun olin ihan pieni, tykkäsin tunkeutua aina välillä yhden patjan väliin. Patja siis oltiin siis tungettu sellaisen suuren muovipussin sisälle, eli se oli tavallaan kiertynyt sinne sisälle. En nyt tiedä miten kuvailla... Sitten aina tunkeuduin sinne sen patjan väliin ja vaanin sieltä kaikkea. Se oli hyvää aikaa se!
Kun olin ihan pieni, tykkäsin aina makoilla sohvalla ja omistajieni vatsalla tai jaloilla. Nykyään en enää makoile omistajieni päällä, vaikka joskus tuntuukin siltä, että omistajani pitäisivät siitä, että olisin heidän sylissään. En ole koskaan oikeastaan ollut mikään sylikissa. Nykyään kyllä makoilen tietysti sohvalla, mutta en koskaan kenenkään vieressä tai sylissä. En oikeastaan edes itsekään tiedä, miksi en tahdo makailla muiden päällä tai vieressä - en vain tahdo.
Tässä kuvassa siis näette sen, kuinka paljon tykkäsin olla pienenä muiden sylissä. Alla näkyy Katrin pyjamahousut, joiden päällä usein makoilin. Pienenä tykkäsin nukkua niin, että tassut tavallaan sojottivat ylös, niinkuin tuossa kuvassa.
Olen näissä kaikissa kuvissa 3 kk. (=
maanantai 14. helmikuuta 2011
Ulkona tapahtuu
Tänään kun katselin ulos normaalisti, ajattelin, että näkisin ehkä jotain mielenkiintoista. Mutta ei, en nähnytkään! Olin sitten aika surullinen, kun en mitään jännää nähnyt. Pian olin taas iloinen, sillä jotain mielenkiintoista näin, näin lunta tippumassa katolta alas!
Tuijotin aika pitkään sinne ulos ja odottelin, jos lisää lunta tippuisi ja saisin taas jännitystä elämään. Pian tippuikin, mutta nyt tippui vaan aika vähän. Kyllähän sitä aina oli hauska katsella, kun katolta jotain tippuu ja lumi on vielä niin outoa mielestäni, niin olihan se aika hassua katsella kun sitä tippuu suurina röykkiöinä alas katolta. Äsken ei kylläkään paljoa tippunut, eli en sitä röykkiöksi luokittelisi.
Sitten näin vielä jotain mielestäni todella kiinnostavaa. Näin nimittäin arvatkaas minkä... LINNUN! Ja vielä aika ison sellaisen. Sitä oli kiva katsella, teki heti mieli mennä vähän jahtaamaan sitä tuonne ulos. Ulkona kyllä näytti todella kylmältä, jotenka en enää sinne ulos tahtonutkaan. Pian lintu lähti pois ja lähdin itsekin pois, nukkumaan.
torstai 10. helmikuuta 2011
Nauttimista Nupun tyyliin
Mun lempijuttuni on nukkuminen. Tiedän, se saattaa kuulostaa hassulta, mutta silti: nukkuminen on niin ihanaa, silloin voin kuvitella olevani kuin Katri (omistajani) eli ihminen. On myös ihana nukkua silloin, kun mua silitellään ja rapsutellaan. Sitten alan heti kehräämään, se vaan on niin kivaa.
Muita mun lempijuttuja ovat esimerkiksi leikkiminen, herkkujen syöminen ja Katrin kanssa oleminen. Metsästys on ihanaa, tykkään aina metsästää Katrin varpaita... Herkkujen syöminen tietysti, koska rakastan herkkuja! Vaikka olen aika pikkuinen, silti syön paljon herkkuja.
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Tietoa Nupusta ja muuta mukavaa
Elokuun 27. päivä vuonna 2008 syntyi maailman söpöin olio. Tuo olio nimettiin Nupuksi ja vuonna 2008 marraskuussa hänet tuotiin rakastavaiseen perheeseen Helsinkiin. Nuppu on nyt jo 2-vuotias ja leikattu. Tämä tyttö on todella ihana ja lempeä eläin. Nuppu rakastaa todella paljon metsästämistä, mutta hiiriä hän ei pääse metsästämään: Nuppu metsästää ainoastaan omistajansa varpaita. Nupun lempiherkku on Tapsi ja sitä hän syö aina kun vain on mahdollista.
Nuppu on todella reipas ja positiivinen kissa ja hän leikkii aina, yksin tai yhdessä omistajansa kanssa. Nuppu nukkuu päivässä lähes kaikenaikaa. Nupun lempinukkumispaikkoja ovat sauna, sängyt sekä kirjahyllyt. Hän rakastaa korkealla olemista ja kirjahyllythän ovat mitä mainioimpia paikkoja korkealla olemiseen. Kyllähän se loppu Nupun luonteesta selviää, kunhan vaan jaksatte lukea!
Tänään näin ensimmäistä kertaa jotain todella ihmeellistä: persiljaa! Se näytti todella hyvältä, mutta kun kaikki pitävät minua lihansyöjänä, niin en voinut tietenkään syödä persiljaa muiden nähden. Nuuhkin ensiksi vähän, miltä se tuoksua. Mm, tuoksu oli todella ihana! Pian en enää voinut vastustaa kiusausta ja aloin syömään tuota niin ihanan näköistä kasvista!
Nams! Vihdoinkin sitten uskalsin maistaa tuota ihanan näköistä kasvista ja yllätyin positiivisesti - se oli jopa vielä parempaa kuin miltä näytti. Söin persiljaa hetken, kunnes omistajani tuli luokseni ja alkoi kuvaamaan. Äh. Lopetin syömisen heti ja lähdin tallustelemaan pois persiljan luota. Taas kerran mut keskeytettiin ja vielä silloin, kun olin syömässä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)